TAIDE 2.
Taide-lehdestä tekee mieli sanoa vielä muutama asia.
Kustannus Oy Taiteen hallitusten kokoonpanoja en ole järin tarkasti seuraillut viime vuosina. Miksipä moinen ketään kiinnostaisi. Siksi tällaisia tylsiä hallituksia voi joku, jolla on asiaan vaikutusvaltaa, väännellä oudollekin mutkalle ilman että kukaan älähtää.
Kustannus Oy Taiteen pääomistaja on Suomen Taiteilijaseura. Taiteilijaseura, taiteilijan etuja vimmaisesti puolustava rakkikoira, on luonut omaan kustannusyhtiöönsä oudon hallituskokoonpanon jotain tarkoitusta varten.
Kustantamon nykyisessä hallituksessa ei ole varsinaisina jäseninä ainuttakaan taiteilijaa.
Vaikuttaa siltä, että Taiteilijaseura ei luota omien taiteilijoidensa kykyyn tuottaa taiteen alaa käsitteleviä kirjoja ja lehteä. Kustantamon nykyisen hallituksen jäseniltä ei edellytetä edes mitään ammatillista suhdetta kuvataiteeseen.
Olin yhtiön hallituksessa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Siihen aikaan hallituspaikat jaettiin niin, että kaikilla liitoilla oli siellä oma edustajansa. Enää ei liittojen mandaatteja ole.
Taiteilijaseuran oma, sen jäsenjärjestöjen edustajista koostuva hallitus ei jostain halua omia taiteilijajäseniään Kustannus Oy Taiteen soppaa hämmentämään. Kustantamon nykyisessä viisihenkisessä hallituksessa on neljä toimittajaa. Toimittajan työn ohella he toimivat tietokirjailijan, designer/stylistin, kirjailijan ja kriitikon ammateissa. Hallituksen puheenjohtaja on ohjelmapäällikkö.
Kirjoittajapuolen ammattitaitoa hallituksessa näyttää siis olevan. Visuaalisen puolen osaaminen on ilmeisesti designer/stylistin varassa. Hänen aloitettaan oli kai se vielä toistaiseksi toteuttamatta jäänyt idea, että kun tehdään taiteilijahaastattelu, taiteilija stailataan, eli kerrotaan mistä on kuteet hankittu ja miten taiteilija on meikattu. Tämä ei ole vitsi.
Ihmettelen, että mikä kahvittelua kummoisempi motiivi hallituksessa istumiseen olisi ihmisillä, jolla ei ole mitään ammatillista suhdetta kuvataiteeseen? Mitä itse tekisin, jos nyt vaikka olisin jonkun sinfoniaorkesterin hallituksessa? Vaatisin, että soittakaa Paranoid!
Toimittajavyöry ei ole tuonut Taide-kustannuksen toimintaan parempaa osaamista, innovaatioita ja kannattavuutta. Pikemminkin päinvastoin. Kirja-, lehti- ja design-alan ammattilaisia on kai ajateltu tarvittavan siihen, että he toisivat osaamisellaan firmaan rahaa. Nämä hienot ammattilaiset voisivat pukata markkinoille toinen toistaan kauniimpia ja lukevaa yleisöä kiinnostavia kirjoja. Mitään ei vain oikein ole tapahtunut.
Se hallitus, jossa minä olin, julkaisi kirjoja ahkerasti. Monet niistä ovat jo loppuunmyytyjä. Taide-lehti ilmestyi silloin kuusi kertaa vuodessa. Kustannustoiminta oli kannattavaa.
Nykyisin firma julkaisee kirjoja aika vähän. Kirjat ovat samanlaisia kuin aina ennenkin. Niitä vain tehdään vähemmän. Taide-lehti ilmestyy nykyisin neljä kertaa vuodessa.
Lehden tilaaja sai vanhoina hyvinä aikoina luettavakseen 480 sivua. Nyt saa 320. Hinta ei tietenkään ole laskenut. Vähennystä on yritetty paikkailla valehtelemalla, että uudistetussa lehdessä on enemmän luettavaa koska se on isompi. Oikeasti lehdessä on täysin tyhjiä sivuja ja lähes tyhjiä sivuja, joissa on vain jutun otsikko isolla fontilla. Laihaa sisältöä on venytetty niin paljon kuin pokkaa riittää. Ja sitähän riittää.
Viime vuonna Kustannus Oy Taiteen tulos vajosi syvemmin tappiolliseksi.
Ymmärrän kyllä, että tappiollinen tulos on säikäyttänyt hallituksen. Sitähän voi itse joutua taloudelliseen vastuuseen. Hallituksen piti tarttua toimeen, eli etsiä syntipukki, joka ei tietenkään ollut itse hallitus. Syntipukki löytyi Taide-lehdestä, joka katsottiin parhaaksi uudistaa kokonaan. Kaikki ulos, uusi porukka sisään.
Vielä kerran, katsokaa nyt sitä uudistettua lehteä, sitä ulkoasun hölmöilyä. Osaamaton ja välinpitämätön tekeminen voi hetken aikaa näyttää raikkaalta, mutta lopulta sitä luonnehtii parhaiten Groucho Marxin lausahdus: "He may look like an idiot and talk like an idiot, but don't let that fool you. He really is an idiot."
En enää ole lehden kohderyhmää. Vaikka maalari olenkin, en millään saa luettua kokonaan läpi arvostamani maalarin Eeva Lietosen haastattelua. Jutussa kerrotaan, että ”maalauksen säilymiseen vaikuttavat pigmentin valonkesto, öljyn määrä, pohjustus, alustan liike, maalikerrosten paksuus, kuivumisjärjestys ja säilytysolosuhteet”. Aha. Näin meitä tietämättömiä Taide-lehden lukijoita valistetaan.
Jutusta on tuskastuttavasti luettavissa, että kirjoittaja ei tiedä maalaamisesta yhtään mitään. Jutun kirjoittaja ei esitä taiteilijalle ainuttakaan kysymystä, mutta ottaa taiteilijan aivot päähänsä ja kertoo tämän puolesta mitä taiteilija ajattelee ja tekee. Varsinaisia suoria sitaatteja jutussa on vähänlaisesti.
Sitten taiteilija komennetaan, onneksi sentään puettuna, makaamaan työhuoneen lattialle, että saadaan kiva kuva. Minkähän takia niitä ulkomaisia kuraattori- ja museosetiä ei lehdessä makuuteta samalla tavalla?
Taide-lehti näyttää nyt tekijöidensä omalta köpelöltä taideluomalta, sellaiselta, jota minä en ostaisi. Se tulee nyt liiton jäsenmaksun kylkiäisenä, mutta siitähän pääsee eroon ensi vuonna.
Ajatus, että Suomen Taiteilijaseuran lehti voisi olla jonkinlainen taideprojekti, jossa ”taiteellisuus” ohittaa sisällölliset tavoitteet, on täysin hakoteillä. Lehti on elinkelpoinen vain, jos sen fokus pysyy lukijoissa, eli taiteilijoissa.
Ei koskaan saa unohtaa, että taidemaailmassa taiteilija on kuski.
On erittäin huolestuttavaa, jos Suomen Taiteilijaseuraa ei vakavasti kiinnosta sen oma kustannustoiminta, se, että taiteilijoiden toimesta julkaistaan suomen kielellä kuvataidetta käsitteleviä kirjoja ja lehteä. Taiteilijaseura on taiteilijakuntaa yhdistävä katto-organisaatio, joka kuitenkin on päättänyt siirtää omassa kustantamossaan puhevallan pois taiteilijoilta.
Onko manööverin taustalla jokin ajatus, vai sopiiko tilannetta luonnehtimaan sama Groucho Marx -sitaatti?
Yhtä huolestuttavaa on, jos taiteilijakunta on asiassa välinpitämätön.
Taide-lehti on menneinä vuosikymmeninä ollut se, joka solmi yhteen taiteilijakunnan ja suomalaisen taidemaailman langanpäät. Sellainen, taiteilijakunnan yhteisöllisyyttä ylläpitävä lehden pitäisi nykyisinkin olla.
Comments