GUERNICA

Picasson sodanvastaisesta Guernica-maalauksesta kehitettiin Espanjassa nujakka, joka ehkä saisi Picasson tuumimaan, että pitäisikö se duuni viedä uudelleen maailmankiertueelle pois Espanjasta.

Baskimaan hallinto olisi halunnut lainata maalauksen Madridin Reina Sofia-museosta Bilbaon Guggenheim-museoon. Guernican pikkukaupunki on Bilbaosta parinkymmenen kilometrin päässä. Picasson maalauksen aiheena on Guernican kaupungin pommitus huhtikuussa 1937.

Maalaus haluttiin lainata, koska ensi vuonna tapahtuneesta tulee kuluneeksi 90 vuotta.

Reina Sofia -museo vastasi pyyntöön, että ei käy. Madridin maakunnan johtaja Isabel Díaz Ayuso osallistui keskusteluun kommentoimalla, että hänen mielestään nurkkakuntaista ajatella, että taideteosten pitäisi olla esillä siellä, mihin niiden alkuperä viittaa, ja että sitä paitsi maalaus ei kestä siirtelyä. 

Myös Baskimaan presidentti Imanol Pradales osallistui keskusteluun kyselemällä, ”onko Espanjan hallituksella rohkeutta siirtää Guernica? He kaivoivat Francon haudasta, mutta eivät kykene siirtämään taulua Madridista Baskimaahan?”

Guernica-maalaus syntyi, kun Picasso järkyttyi siitä, että Espanjan sisällissodassa Francisco Francon johtamien kapinallisten tukena ollut Saksan ilmavoimien yksikkö tuhosi Guernican kaupungin. Baskihallinto kertoi tapahtuman jälkeen kuolleita olleen 1600. Uudempi tutkimus arvelee uhreja olleen oikeasti alle 300. 

Guernican tragedia muistetaan Picasson isokokoisimman maalauksen takia, vaikka maailman julmuuksien joukossa, ja pari vuotta myöhemmin alkaneen toisen maailmansodan uhrimääriin verrattuna, se oli pieni tapahtuma. Itse asiassa, kolmesataa on sekin valtava määrä murhattuja ihmisiä, ja vaikka Picasson maalaus on mittava, se on postimerkin kokoinen läntti suhteutettuna siihen, että yksi kaupunki tuhottiin ilman mitään syytä. Mutta mehän luemme lehdistä joka päivä vastaavia asioita. 

Olisi surkeata, jos Guernica-maalauksen kaltaisia taideteoksia ei olisi lainkaan olemassa – jos ei maailmassa olisi ollenkaan sitä, että joku ilmaisee kiukkunsa taiteen avulla vääryyksiä nähdessään.

No, mitäpä tässä höpötän, minä en sellaista tee. Ehkä olen aika-ajoin yksityisen kiukkuni maalauksissani ilmaissut. Nuorempana tuli tehtyä kivuliaamman oloisia töitä kuin nykyisin. Olisiko minun aika tarttua toimeen ja maalata jotain pahojen ihmisten pään menoksi? En usko, että minun tekemisilläni olisi sellaista vaikutusvaltaa. Picasso ehkä uskoi mahdollisuuksiinsa Guernicaa maalatessaan – tai sitten ei, ehkä hän vain maalasi kiukun vallassa siltä pohjalta, että perkeleen nuljakkeet, nyt tulee kunnolla turpaan.

Picasson valtava, kolme ja puoli kertaa seitsemän ja puoli metrinen Guernica-maalaus oli esillä Pariisin maailmannäyttelyssä 1937. Sen jälkeen maalaus kierteli jonkin aikaa maailmalla ja päätyi sitten New Yorkin modernin taiteen museoon yli neljäksikymmeneksi vuodeksi. Sieltä se siirrettiin Madridin Reina Sofia -museoon 1981.  

Ennen Guernicaa Picasso ei ollut erityisen poliittinen maalari. 1930-luvulla hän maalaili rakastajattariensa muotokuvia ja Antibesin rantatunnelmia. Hänellä oli alun perin tarkoitus maalata maailmannäyttelyyn ihan muuta, mutta Guernican tapahtumat saivat hänet havahtumaan maailman pahuuteen ja muuttamaan suunnitelmia.

Picasso tajusi, että hänellä on väline, maalaus, ja tilaisuus näyttää kiukkunsa koko maailmalle maailmannäyttelyssä. Picasso oli silloin maailman kuuluisin taiteilija, ja hänellä oli pokkaa ja röyhkeyttä  sanoa vallanpitäjille suorat sanat.

Guernica-maalauksella ei kuitenkaan ollut Espanjan asioihin vaikutusta. Francon ura eteni seuraavina vuosina suotuisasti. Hänestä tuli Espanjan diktaattori 1939 ja hän pysyi vallassa 36 vuotta. Diktaattorille maailman kuuluisimman taiteilijan pullikointi oli hyttysen ininää. 

Picasson sodanvastainen maalaus ei myöskään estänyt toisen maailmansodan syttymistä, eikä Picasson tekemisillä ollut merkitystä siinä, miten sota eteni.

Sen verran vaarallinen Picasso kuitenkin oli, että saksalaiset pistivät hänet näyttelykieltoon sotavuosien ajaksi. Picasso maalasi Pariisissa, mutta ei saanut esittää töitään julkisesti.

Natseilla oli nykydiktaattorien tyyliin verrattuna pehmeät otteet. Picassoa ei sahattu palasiksi, ei heitetty ikkunasta eikä häneen pistetty sammakkomyrkkyä.

Miten menestyisi pasifistinen maalaus nykyisin? Aiheita olisi helppo löytää. Nykyajasta löytyy Guernican tapahtumille vertailukohtia, paitsi että moninkertaisesti verisempiä. Pakottaisiko väkevä maalaus nykyiset kansanmurhaajat polvilleen? Mitä jos palkattaisiin maailman kuuluisin taiteilija töihin? Pyydettäisiin, että maalaa meille valtava sodanvastainen maalaus, joka näyttää närhen munat pahiksille? Toisiko se rauhan Ukrainaan, Gazaan tai Iraniin?

Kukahan olisi nykyajan Picasso? Ehkä Anselm Kiefer. Itse asiassa Kiefer onkin koko uransa purkanut Saksan sotatraumaa valtavissa maalauksissaan. Mikä sitten on ollut Kieferin tähänastisen työn vaikutus maailman konflikteihin? Ei mikään. Nykyisin Saksa pohtii, että ydinase olisi aika kätevä olemassa. 

Taiteella ei ole sananvaltaa sodan ja rauhan asioissa. Joskus sillä on valta nolostuttaa sodan haukkoja. Esimerkiksi silloin, kun Yhdysvaltojen ulkoministeri Colin Powell piti puhetta New Yorkissa YK:n turvallisuusneuvoston salissa. YK:n virkailijat peittivät salissa olevan Guernican jäljennökseksi tehdyn gobeliinin kankaalla, ettei se ollut häiriöksi, kun Powell sen edessä perusteli Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin. Yhdysvaltojen nykyhallinto ei samalla tavalla vaivaudu YK:hon perustelemaan tekemisiään, tai jos vaivautuisi, Guernica olisi kerrassaan erinomainen kulissi kertomaan siitä, millä tavalla Donald Trump aikoo tuhota kokonaiseen sivilisaation. Ehkä Trump vielä maalauttaa itsestään Pompeijin Aleksanteri-mosaiikin tyyppisen teoksen, jossa hän johtaa urhoollisen sotajoukkonsa voittoon. Tämä on tietysti vitsi, mutta nykyisin niin älytöntä vitsiä ei olekaan, joka ei voisi toteutua.  

Kannattaako mitään tehdä? Taide ei lopeta sotia eikä pistä diktaattoreja ruotuun. Taide ei poista köyhyyttä ja nälänhätää, eikä se pysäytä ilmastonmuutosta. Poliittisen vaikuttamisen välineenä taide on täysin sattumanvaraista sohimista. Silti taiteilijoiden ja kuraattoreiden usko ei horju. Toisinaan kuulee näkemyksen, että taide on olemassa isojen ja tärkeiden maailman huolien käsittelyä varten. Ei pitäisi maalata ties mitä kukkasia, kun koko maailma on kuoleman hädässä.  

Tässä kohtaa täytyy kylläkin huomauttaa, että maailman epäkohtia kommentoivan taiteen joukossa sodanvastainen taide on nykyisin selvästi vähemmistössä. Jos lähtee galleriakierrokselle, pasifismi ei ole valtavirtaa. Ehkä asia huolettaa niin paljon, ettei siihen tohdita edes kajota.

Mutta, palaan kysymykseen, mitä väliä koko taiteella on, jos sillä ei kerta kaikkiaan ole mitään suoraa vaikutusta mihinkään?

Picassolla on ollut maailmaan huomattavasti isompi vaikutus kuin oli omassa pienessä mielen kopperossaan nysväilleellä Espanjan fasistihallinnolla. Ei senkään merkitystä pidä täysin vähätellä, että se Guernica-gobeliini oli YK:ssa örkkien tunnelman pilaajana. Sitä en tiedä, miksi gobeliinista piti lopulta hankkiutua eroon. Se ei ole siellä enää. Ehkä se oli jonkun mielestä mauton. Ehkä koit söivät sen. Ehkä ajateltiin, että se tekee saliin vähän tylsän fiiliksen ja on hankalaa, jos se pitää aina välillä peitellä jonkun verhon taa. Jotain haittaa siitä oli jollekin, ja hyvä niin. 

Guernica on Picasson isoin ja aiheeltaan painavin maalaus, hieno työ, muttei välttämättä Picasson paras tai taidehistoriallisesti merkittävin. Jos saisin ottaa autiolle saarelle mukaan yhden Picasson maalauksen, ehkä valinta olisi vaikka Yökalastusta Antibesissa – silkkaa Picasson hömppää. Ei sekään ole Picasson paras, minä vain pidän siitä.

Minua kiinnostaa Picasso, koska hänen maalauksissaan aukeaa maailma täynnä kaikenlaisia asioita, ja se maailma on Picasson oma. Ilman Picassoa sitä maailmaa ei olisi. Taiteilija voi tehdä kuvia sisäisestä maailmastaan. Jos Picasson sijaan avaa luukun diktaattorin pääkoppaan, siellä ei ole mitään maailmaa, ei ketään kotona, on vain löyhkäävää ja ummehtunutta pimeää, vailla mielikuvitusta ja ideoita.

Picasso kuvasi Guernicassa itseään, omaa voimattomuuttaan, sitä, että vaikka hän oli maailman kuuluisin taiteilija, joka sylkäisi valtavan ja raivokkaan räkämällin fasistien silmille, sillä ei saanut tehtyä näiden hirmutekoa tekemättömäksi, eikä Picassolla ollut mitään vaikutusvaltaa siihen, mitä edessä oli tulevina vuosina.

Picasson Guernica jakaa katsojansa kanssa silmittömän pahuuden aiheuttaman voimattomuuden tunteen.

Se on yksi syy, miksi Guernica on tärkeä.