Taide-lehden päätoimittaja Pessi Rautio pyysi muutamia taidemaalareita kirjoittamaan lyhyen tekstin aiheesta miksi maalaustaide on tärkeää. Kirjoitin näin:
”En suunnittele maalauksiani etukäteen, enkä näe niiden maisemia mielikuvituksessani. Maalaaminen on sitä, että siveltimeni pyyhkii pois kalvon, joka kätkee pinnan alaisen maailman. Jos en maalaisi, ei kukaan, en edes minä itse voisi tietää mitään siitä maailmasta.
Maalausteni sekalaista väkeä sanon mielikuvituskavereikseni. Ne ovat veijareita, joita eivät tosimaailman säännöt rajoita. Veijarit ovat psykologinen varaventtiili ja siksi sellaisia on maalattu aina. Ne ovat arkisista latteuksista riisuttu minä.
Sanotaan, ettei aikuisilla ole mielikuvituskavereita. Vaan onpa kuitenkin. Aikuiset usein hukkaavat mielikuvituksensa ja aidot sisäiset veijarinsa ja korvaavat ne tosielämän groteskeilla hahmoilla, tunnistamatta asiayhteyttä. Veijari mielikuvituskaverina on mainio sisäinen opas, mutta tosimaailman veijarin peukalon alle ei kannattaisi antaa ydinasenappulaa.
Populismi pyrkii tekemään tilaa tosielämän veijareille edistämällä autoritäärisyyttä ja mielikuvituksen köyhyyttä. Maalaus on sille pyrkimykselle vastalääke.”
