MARTTA WENDELIN

Martta Wendelin, Kansikuvitus Berta Ruckin kirjaan Nykypäivien tyttö, 1934, Tuusulan kuvitustaiteen kokoelma.

Aleksis Kiven kuolinmökin tuntumassa sijaitsevassa Taiteilijakoti Erkkolassa Tuusulassa tulee harvemmin käytyä. Erkkolassa on 14.12.2025 saakka esillä Martta Wendelinin teosten näyttely. Esillä on kirjankuvituksia, pari muotokuvaa ja vähän maisemamaalaustakin. Nuorena taiteilijana olisin sanonut, että eipä voisi vähempää kiinnostaa, mutta nyt eläkeukkona sanon, että yksi kiinnostavimmista jutuista mitä olen viime aikoina nähnyt!

Wendelinin tuotannosta tutuinta lienee ihannoitua suomalaista maalaiselämää kuvittaneet Kotilieden kansikuvat ja muut imelyydet. Erkkolassa on nyt esillä toisenlaista Wendeliniä: nuorille naislukijoille suunnattujen viihderomaanien kansikuvia. Näissä kuvissa esiintyy kohta vuosisadan takainen moderni nuori nainen, joka tupakoi, matkustelee ja elää itsenäistä kaupunkielämää. Wendelinin kirjankansissä miehellä saattoi olla pelkkä matkalaukkua kantavan perässä kävelijän rooli.

1920-luvulla Wendelin kuvitti muun ohella kaupunkilaisille lukijoille suunnatun aikakausilehti Aitan kansikuvia. Myös näissä kuvissa esiintyi muodikas nuori nainen. Aitta jäi lyhytikäiseksi lehdeksi. Tuohon aikaan Wendelin asui Helsingissä, mikä näkyy hänen muussakin tuotannossaan. Wendelin maalasi välillä kaupunkimaisemiakin. 1937 Wendelin muutti Tuusulaan.

Se mikä näissä Wendelinin varhaisissa kirjankansissa säväyttää, on aivan huima värinkäytön taito. Wendelin oli muutenkin vahva ammattilainen. Sommitelmat ovat rytmikkäitä, tiiviitä ja selkeitä, ja Wendelin luo mainiosti tilanteen, joka herättää odotuksia potentiaalisessa lukijassa. Wendeliniä on selvästi inspiroinut se, että on tarina, josta pitää löytää kiteytys kansikuvaksi.

Mutta se väri! Esillä on guasseilla maalattuja originaaleja. Näyttää siltä, että Wendelin ei välittänyt murehtia aikansa painotekniikan rajoituksista värin suhteen. Eihän näin hienovaraisia sävyjä saa millään painotekniikalla talteen, ei edes niissä moderneissa postikorteissa, joita Erkkolassa on nyt myynnissä. Siksi on erittäin herkullista nähdä originaalitöitä. Varjojen sävyt ovat aivan huikeita. Kun postikortteja katsoo, niissä monet herkulliset tummat sävyt ovat lätsähtäneet mustiksi, ihan niin kuin voi olettaakin. Wendelin rakentaa hienosti värillä ja valööreilla hierarkiaa, nostaa esille jotain ja demppaa hissukseen jotain taustalle.

Wendelinillä oli oma väriskaalansa, kaikille tutuiksi tulleet oranssit, turkoosit ja siniset. Minulla on mielikuva, että minun lapsuudessani kaikki koulun opetustaulut, koulukirjankannet ja joulukortit olivat Wendeliniä täynnä, ja että ne vuosikymmenien haalistamat värit olivat niin tylsiä! Mutta eivätpä ole. Skaala on raikas ja selkeä. Wendelin ottaa hienosti huomioon senkin, että kirjan nimi pitää olla mustin kirjaimin tietyn sävyisellä keltaisella pohjalla. 

Erkkolassa on esille muutamia öljymaalauksia ja akvarelleja, joissa Wendelin kokeilee siipiään vapaana taiteilijana. Tätäkin Wendelinin työskentelyä kai arvostettiin aikanaan, mutta pakkopullalta Wendelinin vapaa taide minusta tuntuu, siltä, että oli muka hienompaa maalailla maisemia kuin tehdä tilaustyönä lehtien ja viihderomaanien kansikuvia.  Vapaissa töissä voi tietysti olla kyse siitäkin, että ne olivat hetken irtipääsy tilaustöiden kaulapannasta. Esillä on pari muotokuvaa, ja ne ovat kyllä laadukkaita, varsinkin se guassilla maalattu, jonka mallin nimeä en muista. Juuri guassi on Wendelinin vahva tekniikka.

Näin sadan vuoden etäisyydeltä katsottuna on tietysti hälläväliä, onko jokin teos tilaustyö vai itsenäinen homma. Samalla voi tietysti tarkentaa kiikaria lähietäisyydelle. Taiteen laatua ei paranna eikä huononna se, onko aihe populaari tai jotain korkeahenkistä, eikä se, onko teos tilattu tai omin päin tehty. 

Suosittelen, Wendelin kannattaa tsekata.