top of page
Search
  • Markku Arantila

Mitähän tästäkin tulee?



Nyt on tekeillä öljymaalauksia yllä olevan kuvan tapaan. Tämä on oikeastaan toisinto vähän pienemmästä viiden vuoden takaisesta maalauksesta, joka taas oli muunnelma 1990-luvulla tekemästäni maalauksesta. Idean takana häämöttää Caspar David Friedrichin maalaus 1810-luvulta. Friedrichin maalauksessa luontoa ihaileva porukka, nainen ja miestä, katselee maisemaa Rügenin liitukalliolla. Friedrichin maalaus on minulle tuttu 1978 julkaistusta R.Broby-Johansenin Ismit-kirjasta. Kirja oli oman taidekirjakokoelmani ensimmäisiä ja tutkin sitä nuorena hyvin innokkaasti. Siksi tuo yksittäinen Friedrichin maalaus on esiintynyt töissäni erilaisina muunnelmina vuosikymmenestä toiseen.


Friedrich pisti maalaukseensa kaksi purjevenettä, minä vain yhden, mutta lisäsin taivaalle kuumailmapallon. Kuumailmapallohan on Henri Rousseaun maalauksista tuttu juttu, ja lähinnä Rousseaun vuoksi sellainen minun maalauksissani silloin tällöin esiintyy. On asiaan toinenkin syy. Minun isäni haaveena vanhoilla päivillään oli päästä kuumailmapallon kyytiin, mutta hänellä ei ollut enää liikuntakykyä moiseen seikkailuun. Isä oli luonteeltaan seikkailija, mutta usein seikkailut jäivät vain haaveeksi.


Jätin maalauksestani ihmiset pois. Ihmisten tilalla on jokin avaruudesta tippunut häkkyrä. Edellisessä versiossani häkkyrän paikalla oli paviljonki, tai oikeastaan jotain, jonka ajattelin olevan jonkun uskon tai toiveen temppeli. Nyt ne toiveet vievät taivaalle tai avaruuteen saakka!


Maalaukseni toinen lähtökohta on Pieter Brueghelin Ikaroksen lento (n. 1590 – 1595). Kuinkahan kuumailmapalloilijoiden käy, päästäänkö perille? Isäni kuoli muutamia vuosia sitten oman käden kautta vuosikymmeniä kestäneen vaikean sairauden väsyttämänä. Täytyy sanoa, että asia painaa.


Onko epämukavaa, että maalausta selitetään ja viedään katsojalta tulkinnan vapaus? Ei pitäisi olla. Ei maalaus ole niin yksinkertainen asia. Maalaus syntyy omia teitään, yleensä vailla tarkoitusta. Maalaukseen tarttuu kaikenlaisia asioita katsojan löydettäväksi. Taiteilija ei ole kaikista tarkoituksistaan tietoinen, ja toisaalta katsojalla on vapaus liittää maalaukseen omia merkityksiään. Nuorena pasifistina närkästyin syvästi, kun vasta armeijasta päässyt kaverini näki abstraktissa maalauksessani meritaistelun aamunkoitossa. Nykyisin voisin löytää jostain maalauksestani sellaisen itsekin. Ja voin nähdä maalaukseni yhtenä päivänä yhdellä tavalla, toisena toisella.


Teen nyt öljymaalauksia maaliskuussa 2023 Tampereen Saskia-galleriassa avattavaan näyttelyyn, jonka pidämme yhdessä Pekka Hepoluhdan ja Jari Julan kanssa. Näyttelyn ideana on pohdinta, onko antiikin paheista tullut nykyajan hyveitä. Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa mainittavilla paheilla ainakin menestyy hyvin nykyajassa. Aristoteleen paheita ovat esimerkiksi uhkarohkeus, hillittömyys, tuhlaavaisuus, ahneus, tyhmänylpeys, riidanhaluisuus, kerskailevuus, epäoikeudenmukaisuus – ja pellemäisyys.


Näyttelyissä usein on jokin teema, mutta kun maalaukset pääasiassa syntyvät vailla tarkoitusta, teema on vain ajatus, joka häilyy työskentelyn taustalla.

Pekan, Jarin ja minun Saskian näyttely on jo kolmas tällä porukalla. Bändikin me olemme, nykyiseltä nimeltään Brueghelin orjat. Nimi ei ole minun, vaan bändin filosofin Jarin keksimä.

13 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page